perjantai 8. syyskuuta 2017

Contendersin viikko 3

Hieman myöhäistä yhteenvetoa kolmannen peliviikonlopun tapahtumista.

Lauantai-illan ensimmäisenä pelinä oli 123 vs eUnited. Tähän peliin oli mielenkiintoiset lähtökohdat. eUnited oli Contenders season zeron voittaja ja sitä pidettiinkin season onella ennakkosuosikkina. Jostain syystä eUnitedin peli ei ole kulkenut toivotulla tavalla, sillä he ovat hävinneet kaikki pelinsä tähän mennessä. Sen sijaan 123 on voittanut kaikki pelinä tähän mennessä.

Ensimmäisestä pisteestä joukkueet kamppailivat Lijiang Towerin control-mapissa. 123 aloitti vahvasti korjaamalla pisteen lukemin 2-1.
Seuraavaksi oli vuorossa Echenwalden hybridi-mappi, josta 123 korjasi pisteen talteen 2-1 lukemin.

Kolmannesta pisteestä taisteltiin Volskaya Industrien assault-mapissa.
eUnited oli ensimmäisenä puolustusvuorossa ja olikin todella mielenkiintoista nähdä joukkueen toinen support pelaaja (pelaa hahmoja, joiden päätarkoitus on pitää joukkuekaverit hengissä, ei niinkään tappaa vastustajia) Boombox pelaamassa Soldier:76:lla (Pelihahmo, jonka päätehtävänä on tappaa vastustajat). Ei Boombox huonosti pelannut, vaikka 123 saikin molemmat eUnitedin puolustamat alueet haltuunsa.

Seuraavaksi vuorossa oli eUnitedin vuoro hyökätä, ja se oli tehokasta toimintaa. Ensimmäisen alueen eUnited sai haltuunsa todella nopeasti ensimmäisellä puskulla ja kauan ei nokka tuhissut toisenkaan alueen valtaamisessa. Näin siis päästiin toiselle kierrokselle.

Toiselle kierrokselle 123 joukkueella jäi aikaa 1 minuutti yrittää saada alue haltuunsa, eli virheisiin ei olisi siis varaa. eUnitedilla jäi aikaa sen sijaan ruhtinaallisesti yli 5 minuuttia.
Ensimmäisenä hyökkäysvuorossa oli 123, mutta minuutti valui käsistä nopeasti ja he eivät saaneet ensimmäistä aluetta vallattua kokonaan.
eUnitedin vuoro oli seuraavaksi hyökätä ja he saivat aika vauhdilla ensimmäistä aluetta vallattua enemmän kuin 123, joten peli päättyi siihen. eUnited otti tästä ensimmäisen pisteensä lukemin 3-2.

Viimeisestä pisteestä taisteltiin Watchpoint: Gibraltarin escort-mapissa. Ensimmäisenä hyökkäysvuorossa oli eUnited. Valitettavasti tämä hyökkäys oli kokonaisuudessaan hyvin surullista katsottavaa eUnitedin kannalta, sillä he eivät saaneet saatettua kohdetta edes ensimmäiselle pisteelle, sillä 123:lla oli niin vahva puolustus. Seuraavaksi tuli 123 vuoro hyökätä ja he saivat saatettua kohteensa todella vauhdikkaasti eUnitedin kohteen ohitse, joten 123 korjasi murskaavalla pelillään talteen tästä pisteen lukemin 1-0.

Näin ollen 123 jatkoi voittoputkeaan, ottaen voiton eUnitedista lukemin 3-1.


Seuraavassa pelissä kohtasi toisensa Bazooka Puppiez ja Cloud9. Bazooka Puppiezin riveistä Kensi oli poistunut ja tilalle oli astunut Nesh. Cloud9 oli vaihtanut puoli joukkuetta, joka jäi minulle hieman hämäräksi. Liekö sekoittaneet Euroopan ja Pohjois-Amerikan joukkueita. Kuitenkin Cloud9 voitti lukemin 3-1 Bazooka Puppiezin.




Sunnuntaina katsoin vain yhden pelin. Team Gigantti vastaan GamersOrigin.
Eka joukkueet ottivat toisistaan mittaa Oasiksessa (control mappi). Gigantti otti pisteen tästä mapista itselleen vaikka GamersOrigin ja heidän Pharah-Mercy oli kova vastus.


Seuraavaksi taisteltiin King`s Rowlla (Hybridi). Ekaksi oli Team Gigantin (Giga) vuoro puolustaa. Puolustus sujui todella hyvin Gigalla. Zappis (Zarya) niputti omalla ultillaan porukkaa ja Davin (Tracer) kävi ne posauttamassa omalla ultillaan, jonka seurauksena Team Kill. Ja siis tämähän toistui kahdesti. Ja yhden Team Killin vetäisi Linkzr (Genji) omalla ultillaan.
GamersOriginilla oli suuria vaikeuksia edes saada saatettava kohde haltuunsa. Juuri kuin aika oli loppumassa Poko vetäisi omalla ultillaan koko Gigan porukan nippuun, Team Kill ja GamersOrigin sai kohteen haltuun. Loppujen lopuksi saivat puskettua kakkospisteelle asti, sillä Gigan vahvan puolustuksen lävitse he eivät saaneet puskettua määränpäähänsä eli kolmoselle asti.

Seuraavaksi oli Gigan vuoro hyökätä. Mielenkiintoista oli nähdä kuin Linkzr lähti pelaamaan Hanzolla. Hanzo on sellainen pelihahmo, jota ei juurikaan näe tämän tason peleissä, mutta Linkzr pelasi sillä hyvin. Giga aloitti hyökkäämään vahvasti ja saikin ensimmäisellä yrittämällä saatettavan kohteen haltuun. Samalla rytinällä mentiin kakkoselle ja GamersOriginin saatettavan kohteen ohitse. Team Gigantti otti tästä mapista pisteen lukemin 3-2.


Kolmannesta pisteestä oteltiin Hanamurassa. Oli GamersOriginin (GO) vuoro hyökätä ensin. Nopealla tahdilla GO otti kummatkin alueet haltuun ja aikaakin jäi.
Gigan hyökätessä homma eteni rivakasti ja hekin saivat kaksi aluetta haltuunsa ja aikaa jäi. Mentiin siis toiselle kierrokselle, jossa GamersOrigin osoittautui vahvemmaksi ja korjasi ensimmäisen pisteen lukemin 4-3.


Viimeisenä taisteluareenana toimi Watchpoint: Gibraltar (escort mappi). GamersOriginin vuoro oli eka hyökätä. Hqrdest lähti liikkeelle Widowmakerilla. Ekalle pisteelle Go pääsi rytinällä. Ja niin mentiin kakkosellekin. Kolmospisteelle Go ei kuitenkaan päässyt, sillä Gigan puolustus kesti.

Seuraavaksi oli Team Gigantin vuoro hyökätä. Linkzr lähti liikkeelle myös Widowmakerilla. On muuten tainnut tyyppi ennekin pelata Widowmakerillä, sillä oli meinaa aikas taidokasta peliä. Naps, naps, naps ja porukkaa meni lakoon. Giga pääsi helposti ykköspisteelle ja kakkospisteelle. Kovasti taisteltiin, mutta Gigan saatettava kohde meni pidemmälle kuin GamersOriginin ja korjasi pisteen talteen lukemin 3-2.

Loppujen lopuksi Team Gigantti voitti lukemin 3-1.











Perjantaina alkaa klo 19 (eli siis nyt jo menossa!!! Äkkiä kattomaan kaikki!!!) Contendersin superviikonloppu, sillä pelejä on enemmän ja ne alkavat jo poikkeuksellisesti perjantaina. Suomalainen Team Gigantti ottelee superviikonlopun aikana kaksi kertaa. Heti ensimmäisenä perjantaina ja viimeisenä sunnuntaina. Myös Misfitsillä, Bazooka Puppiezilla ja Team Singularityllä on kaksi peliä superviikonlopun aikana. Tähän tietenkin Lisäksi vielä Pohjois-Amerikan puolen pelit. Nyt alkaa kuulkaas armoton penkkiurheilu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti